Hyvä elämä
Ajattelin tänään
Elämä on ihmeellistä
Kenelle hyvänsä voi oikeastaan tapahtua ihan mitä hyvänsä. Kun kohtaa itsensä tilanteessa, jossa mikään tavallinen tai menetetty ei välttämättä enää palaa, miten kerätä sirpaleista jotakin, jonka varassa voi elää? Kun äkkiä on tyhjä käsi, särkynyt sydän, murentunut terveys tai romahtanut talous, onko pelastavaa oljenkortta olemassakaan? Mielen myllerryksessä voi sinkoilla monenlaisia
Kapernaumin talvi
Lunta Talvi pudottaa ikkunain eteen valkean, hilajavan verhon. Tuhannet pienet silkkikellot koskettavat ruutuun hiljaisuutta hennommin. Katri Vala, Lunta
Mitä käsissämme on
Vielä vuosi sitten tähän aikaan vallitsi ”vanha normaali”. Varauduimme talven juhlapyhiin. Kiiruhdimme, kokoonnuimme, järjestimme menemisiä ja tekemisiä. Odotimme päivien valostumista, kevään ja kesän tapahtumia. Nyt on toisin. On hiljaisempaa. On uusi normaali, ja se on liian uusi tuntuakseen sopivalta elämältä. Ei tiedä lainkaan, mitä tästä vielä tulee. Epävarmuuden kanssa on
Vapautta koronan aikaan
Tämä vuosi jää mieleen. Lähes varoituksetta törmäsimme esteeseen, johon jouduimme sopeuttamaan äkkiä kaiken, koko elämämme. Koronaviruksen tuoma kokemus on vertaansa vailla. Joillekin tämä poikkeustila on tuonut tervetulleita ulottuvuuksia koulu- tai ansiotyöhön. Joku on löytänyt uusia tapoja toimia ja yrittää. Joku on menettänyt toimeentulonsa, joku terveytensä, joku läheisensä. Joku on pudonnut
Millaisen jäljen jätät
Jääkaappini ovessa on magneetilla kiinnitetty muistilehtiö. Löysin siitä kirjoittamani sanat, jotka palauttivat mieleen muistamisen arvoisen asian. Ihmisen käsitys itsestään muodostuu sylilapsesta alkaen vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Kuka minä olen, millainen olen, olenko rakastamisen arvoinen? Vastaukset riippuvat siitä, miten keskinäinen vuorovaikutus toimii. Katsooko toinen minua hyväksyvästi, puhutteleeko hyvin? Vai tulenko kohdelluksi kaltoin?
Miksi sanoa ei
Ei. Noin pieni sana ja usein niin vaikea sanoa. Monet joutuvat opettelemaan sitä koko ikänsä. Miten oppia sanomaan ei, kun on tapana taipua toisten tahtoon? Avasin tietokoneen ja tein haun lauseelle ”opettele sanomaan ei”. Sain 0,31 sekunnissa 522 000 hakutulosta. Se kertoo jotakin ongelman yleisyydestä. Myötäilyyn on monta syytä. Epävarmuus
Miten tulla toimeen itsensä kanssa?
”Miten voisi tulla toimeen itsensä kanssa?” Hyvä toveri heitti puhelinkeskustelun lomaan ison kysymyksen. Itsetuntemuksen kirjassaan professori Markku Ojanen toteaa, että minuuteen tutustuminen vaatii sisäistä vuoropuhelua. Sisäinen selostuksemme vatvoo kuitenkin usein arkiasioita, pelkoja ja ahdistusta. Sairaus, huolet ja epäonni voivat heittää ihmisen kohtaamaan oman kuolevaisuutensa ja avuttomuutensa. Jos oman elämän olosuhteet
Tekemisen tarkoitus
Keskustelin taannoin erään kokeneen lääkärin kanssa. Hän oli ahkeroinut työssään vuosikaudet ja kerännyt sievoiset säästöt. Hän oli kuitenkin 1990-luvulla menettänyt epäonnisissa sijoituksissaan omaisuutensa, siis ”kaiken”. Lääkäri kertoi vaipuneensa syvään masennukseen. Olo oli niin raskas, että mies ei kyennyt kättänsä nostamaan, saati nousemaan ja tarttumaan normaaliin elämänmenoon. Mutta joku jäi kuitenkin:
Isänpäivänä
Isovanhempien kiveen lisättiin isäni nimi Me asetumme tälle pienelle maatilkulle kukin ajallamme Täällä on hyvä puhua käytännön asioita Koivu varjostaa liikaa kuunlilja ei kukkinut tänä kesänä havu lamoaa kauniisti Niin kuin puheltiin ennen kotipuutarhassa Kuva on Huittisten kirkkomaalta. Isäni lepää äitini vanhempien kanssa saman kiven alla. Heidän hautansa lähellä on
Syksyn hehkua
Syksyn päivissä on jotakin ainutlaatuista rauhaa. On kukittu, laidunnettu, kerätty sato, on hyvästelty muuttolinnut ja herätty viileneviin aamuihin. Ennen lumen tuloa luonnossa voi nähdä kaikki eri vuodenaikojen värit.
Haluan muistaa
Päätin siivota varaston ja lajitella tavarat. Hyväkuntoiset hyväntekeväisyyteen, tärkeät takaisin säilöön ja loput roskiin. Lajittelu on lopulta aika suoraviivaista. En ole keräilijäluonne. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Jätin viimeiseksi tietyn matkalaukun. Se oli täynnä saamiani kirjeitä ja postikortteja. Olen säästänyt ne kaikki, vanhimpia vuosikymmenien ajan. Aioin jättää jäljelle vain tärkeimmät kirjeet
Voiko varjo olla kirkas?
Voiko varjo olla kirkas? Niin kysyy maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalaisen Riitta-vaimo oopperassa Viimeiset kiusaukset. Arjen ja koettelemusten kuluttama Riitta elää viimeisiä hetkiään ja ihmettelee Paavolle näkyään, korkeita puita: ”Katso, tuuli ei heiluta niitä. Katso, ne muodostavat kirkkaita varjoja. Voiko varjo olla kirkas?” Riitan elämässä tummaa varjoa oli riittämiin. Oli raatamista, pojan
Lahja maailmalle
Arvostan eteläpohjalaista elämänmenoa. Joka asiaan riittää vapaaehtoisia auttajia, urheiluseurojen uurastajia, löytöeläinten ystäviä ja tempausten järjestäjiä. Täällä on edelleen vanhaa hyvää kökkähenkeä. Mikä voimannäyte onkaan esimerkiksi Ilmajoen Musiikkijuhlat. Miehet siellä rakentavat lavasteet ja katsomot, naiset muonittavat nälkäiset harjoituksissa ja oopperayleisöt väliajalla. Kuorolaiset opettelevat vaativia osuuksiaan, musiikinopettaja harjoittaa lapsikuoroa koulutyön ohella. Kaikki
Yksin
Asettelin tulppaaneita maljakkoon, kun yksi kukka napsahti varresta poikki. Kukalle jäi vain kolmannes varresta jäljelle, eikä sitä voinut asetella enää muiden tulppaanien mukaan. En malttanut heittää kukkaa pois. Katkaisin poikki menneen varren vielä puolivälistä poikki ja asettelin kukan yksinään pienelle vadille. Katkennut kukka sai astian ja vettä, ja katkenneesta varresta
Muistamisia
Isoisoäidin yli satavuotiaat kapiot. Pitsilakanat, joihin on kirjailtu nimikirjaimesi M.S. Isoisoäitini Maria Silander, sinua minä en koskaan tavannut. Mutta sinun tyttäresi, oman isoäitini, sain saatella vierellesi kun olin jo aikuinen. Hän opetti minutkin virkkaamaan lakananpitsiä. En ole sitä monia metrejä luonut. Aina joskus otan esille sinun pitsilakanasi, Maria Silander. Silittelen
Erehtymisen ilo
Kirjoitin taannoin Facebook-sivulleni: ”Leivoin tänään niin järkyttävän ruman kääretortun, että en ole elämäni päivänä nähnyt mitään vastaavaa.” Monet kaverit innostuivat lähettämään hersyviä kuvauksia omista epäonnistuneista leivonnaisistaan. Eräässä Facebook-ryhmässä raportoidaan pohjaan palaneista kananmunista, Yhteishyvä-lehden kanssa pestyistä puolison vaatteista ja muista pienoiskatastrofeista. Ryhmässä on yli 43 000 jäsentä! Nauru raikuu sosiaalisessa mediassa.
Joulu pimeän keskellä
Joulu, se on kuusenneulasten ja sammuvien kynttilöiden tuoksua ja hiljaista, onnellisen säikähdyttävää rakkautta. Me katselemme valaistuja ikkunoita ja laskemme kynttilöiden pieniä liekkejä ja avaamme hitaasti kirjoja jotka joskus luetaan ja unohdetaan. Ja jossain ajatusten keskellä nukkuu lapsi joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa pienissä käsissään ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys lämmittää
Äidiltä saatu kirja
Palaan yhä uudelleen Rosamunde Pilcherin kirjaan Simpukankerääjät. Sain kirjan vuosia sitten äidiltäni, joka sanoi, että minun pitää omistaa se. Mitä äiti halusi minulle antaa kun antoi juuri tämän kirjan? Kirja alkaa 64-vuotiaan Penelope Keelingin paluusta kotiin sairaalasta. Hän tietää saaneensa lahjan, jatkoaikaa elämälleen. Hän saa aikaa ja mahdollisuuden tehdä tekemättömät
Vaihdetaan ajatuksia
Tilaa kirjeeni, jonka lähetän sinulle noin neljännesvuosittain.