Kirjoitin taannoin Facebook-sivulleni: ”Leivoin tänään niin järkyttävän ruman kääretortun, että en ole elämäni päivänä nähnyt mitään vastaavaa.”

Monet kaverit innostuivat lähettämään hersyviä kuvauksia omista epäonnistuneista leivonnaisistaan.

Eräässä Facebook-ryhmässä raportoidaan pohjaan palaneista kananmunista, Yhteishyvä-lehden kanssa pestyistä puolison vaatteista ja muista pienoiskatastrofeista. Ryhmässä on yli 43 000 jäsentä! Nauru raikuu sosiaalisessa mediassa. Huumori yhdistää ventovieraita ihmisiä.

Mikä saa meidät nauramaan, kun yhtä hyvin voisimme kiukustua noloudestamme? Avuksi tulee itsestä etääntymisen taito. Se saa meidät näkemään, miten koomiselta tilanne, oma toiminta tai sen lopputulos näyttää.

Huumori kertoo, että emme ota itseämme liian täydestä. Voimme vitsailla lempeästi omalla kustannuksellamme ja ottaa silti vakavasti sen, mitä olemme.

Erehdykset ja
epätäydellisyys
ovat elämän luontaisetuja.

Onnellisuus, huumori ja sydämen keveys loistaa monesti kirkkaimmin ihmisestä, joka on nähnyt ja kokenut suuria tragedioita.

Murheen läpi kulkeminen osoittaa meille ilon. Tämä ei tarkoita sitä, että naamioisimme ikävän iloisuudeksi. Kun etäännymme itsestämme ja tilanteesta, emme pienennä tai kiellä olosuhteita, vaan menemme niiden läpi. Näemme ja tunnistamme itsemme. Hyväksymme ahdingon, mutta pysymme siitä erillisenä ja nousemme sen yläpuolelle.

Kukaan ei tee mielellään virheitä, mutta niiden tunnustaminen helpottaa itseä ja toisiakin.

Erehdykset ja epätäydellisyys ovat elämän luontaisetuja. Ne opettavat meille nöyryyttä. Ja senkin, että olemme enemmän kuin pahimmatkaan virheemme.

Voimme antaa itsellemme arvosanan: keskeneräisyydestä täysi kymppi.

Kuva: © Iina Åman

Tämä kirjoitus on julkaistu myös Sevasmaailma-lehdessä
joulukuussa 2015 Hyvä Elämä -kolumnipalstallani.