Arvostan eteläpohjalaista elämänmenoa. Joka asiaan riittää vapaaehtoisia auttajia, urheiluseurojen uurastajia, löytöeläinten ystäviä ja tempausten järjestäjiä.
Täällä on edelleen vanhaa hyvää kökkähenkeä. Mikä voimannäyte onkaan esimerkiksi Ilmajoen Musiikkijuhlat. Miehet siellä rakentavat lavasteet ja katsomot, naiset muonittavat nälkäiset harjoituksissa ja oopperayleisöt väliajalla. Kuorolaiset opettelevat vaativia osuuksiaan, musiikinopettaja harjoittaa lapsikuoroa koulutyön ohella. Kaikki tämä yhteinen aherrus, jotta yleisö saa kokea ainutkertaisia elämyksiä muutamina kiihkeinä kesäkuun päivinä.
Mikä saa vapaaehtoiset liikkeelle, Ilmajoellakin uskollisesti jo 40 vuoden ajan? Uskon että hyvät teot saavat elämän tuntumaan elämisen arvoiselta. Elämä on mielekästä, kun voi toteuttaa itseään siinä missä on hyvä ja minkä kokee tärkeäksi, ja vielä yhdessä samanhenkisten kanssa. Kun huomaa tuottavansa toisille iloa, saa itsekin kokea onnen hetkiä. Uskon että ilmajokiset ahertajat ovat löytäneet viisasten kiven: toimiminen toisten hyväksi lisää onnellisuutta omaankin elämään.
Kuulun järjestöön, jonka tunnuslause on tänä vuonna ”Ole lahja maailmalle”. Sitä voi olla kukin tavallaan. Varakas voi lahjoittaa omaisuudestaan. Joku voi tarjota taitojaan tai tietojaan. Joku toinen osaa ilahduttaa tai rohkaista muita. Sairas ja heikko voi antaa auttajansa päiviin syvän tarkoituksen.

Uskon että hyvät teot
saavat elämän tuntumaan
elämisen arvoiselta.

Istuin pari päivää sitten parvekkeellani ja mietiskelin, millä tavoin minä olen lahja maailmalle. Tarvittaisiinko minua jossakin? Vastaus käveli saman tien näkyviin. Naapurin vanharouva palasi kaupungilta painavien kauppakassien kanssa. Miksi en ole koskaan tarjonnut hänelle autokyytiä? Ehkä toinenkin iäkäs naapuri ilahtuisi kyydistä kauppaan? Pian menen soittamaan heidän ovikelloaan. Tästä taitaa tulla hyvä päivä.
 
 
Tämä teksti on julkaistu myös kolumnina Sevasmaailma-lehdessä kesäkuussa 2015.
Kuva @ Iina Åman.